”Media ei esitä sitä moninaisuutta, joka oli minulle jokapäiväistä.”

Kerro, kuka olet. 

Nimeni on Yusif, ja olen melkein 43-vuotias. Olen asunut Suomessa hieman yli 13 vuotta. Asun Helsingissä ja työskentelen terveydenhoitoalalla. Minulla on myös ihana mies. Hän on ollut kanssani niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. 

Ketkä ovat esikuviasi?

Äiti, isoäiti ja kaikki ystäväni. He ovat kaikki opettaneet minulle paljon. 

Missä vietit nuoruutesi? 

Synnyin Irakissa ja tarkemmin sanottuna Basrassa, jossa myös vietin osan nuoruudestani. Perheeni on kotoisin Basrasta, mutta muutimme Bagdadiin ollessani yhdeksänvuotias. Vietin siis suurimman osan nuoruudestani siellä. Yliopisto-opintoni tein myös Bagdadin yliopistossa, josta valmistuin ammattiini vuonna 2002. Valmistumiseni jälkeen toimin viisi vuotta terveystieteiden opettajana samassa yliopistossa, mutta sodan alettua jouduin lopettamaan työni. Sen seurauksena muutin Suomeen. Muutettuani tänne jatkoin kieliopintojani Helsingin yliopistossa vielä muutaman vuoden, minkä jälkeen aloin toimia nykyisessä ammatissani. 

Mainitse muutama itsellesi rakas lapsuuden tai nuoruuden muisto. 

Lukioaikoina minulla oli paljon ihania ystäviä, ja moni heistä oli myös homoja. Meillä oli oma pieni yhteisömme ja me juhlimme paljon. Kun mietin heitä, muistan, kuinka iloinen olin silloin. Meillä oli aina hauskaa yhdessä. Osan kanssa olemme edelleen yhteydessä, vaikka asummekin ympäri maailmaa. Toinen itselleni rakas muisto liittyy yleisesti kaupunkiin, jossa kasvoin. Perheelläni oli tapana viettää viikonloppuja veden äärellä, ja niihin hetkiin liittyy paljon ihania muistoja. Basra on vanha satamakaupunki, joka sijaitsee sitäkin vanhempien kauppareittien varrella. Basran väestö on myös aina ollut hyvin uskonnollisesti moninainen, mikä oli yksi sen parhaista puolista. Esimerkiksi kaupungissa asui aikoinaan paljon juutalaisia. Saddamin noustua valtaan tilanne kuitenkin muuttui, ja tutuksi tullut uskonilmaisujen rikkaus katosi katukuvasta massakarkottamisien myötä. 

Millainen suhde sinulla on islamiin? 

Suhteeni islamiin on aina ollut suhteellisen vapaa. Toisin sanoen siihen ei liity minkäänlaista pakkoa. Rukoilen päivittäin, mutta en ole kovinkaan uskovainen. Rukoilen, koska se synnyttää minussa rauhaa. En siis rukoile siksi, että minun täytyy. Rukoilu myös auttaa minua pysähtymään kiireen keskellä. Minulle rukoilu on enemmänkin rauhaa tuova rutiini kuin hengellinen yhteys Jumalaan. Muslimina eläminen tarkoittaa minulle ennen kaikkea toisten ja itseni kunnioittamista. Se on hyvin yksinkertaisesti sanottu, mutta se kiteyttää kaiken. 

Uskon kuitenkin Jumalaan, jotenkin. En kuitenkaan usko ns. perinteisiin käsityksiin taivaasta ja helvetistä. Koen helvetistä puhumisen lähinnä ihmisten pelotteluna ja hyvänä kontrollikeinona. Yleinen kuvaus helvetistä on aivan liian armoton ollakseen armollisen Jumalan luoma. Helvettiin joutumisen syyt ovat nekin hyvin ristiriitaiset. Jumala tuskin on julma tai ristiriitainen. No, ei ainakaan se Jumala, johon itse uskon. 

Olen kasvanut perheessä, jossa uskontraditiot sekoittuivat hyvinkin paljon, mistä olen kiitollinen. Isäni oli shiiamuslimi, ja äitini taas on sunnimuslimi. Vapaa suhteeni uskoon ja islamiin yleisesti on jotain, jonka opin äidiltäni ja isoäidiltäni. Olen myös pääosin heidän kasvattama. Perheessämme oli tilaa uskoa tavalla, joka tuntui itsestä oikealta ja aidolta. Tarkoitan tällä sitä, ettei meitä esim. pakotettu rukoilemaan tai paastoamaan vain siksi, koska islamin mukaan niin kuuluu tehdä. Teimme niin, jos se tuntui meistä oikealta. Voi olla, että kyseinen vapaus liittyi siihen, että perheessämme arvostettiin enemmän korkeaa koulutusta kuin uskonnollisia sääntöjä.  

Irakissa asuessani vuorottelin usein sunnalaisessa ja shiialaisessa moskeijassa käymisen välillä. Äitini kanssa meillä oli myös tapana käydä kirkossa joulun aikaan, koska meillä oli paljon kristittyjä ystäviä, joiden luona vietimme useita jouluja. Meillä oli myös paljon juutalaisia perheystäviä. Traditioiden sekoittuminen oli siis hyvin luonnollista meille. 

Sodan myötä irakilaisten hyvinvointi ja koulutustaso ovat alentuneet merkittävästi, ja se tietysti vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin. Irakista on tullut todella paljon konservatiivisempi, ja sen seurauksena esim. perheellemme tyypillinen vapaa ajattelu ei ole enää yhtä yleistä tai ainakaan näkyvää. Ajatus siitä, että muslimit viettäisivät juhlapyhiä kristittyjen kanssa, on myös aika lailla mahdoton tänä päivänä. Shiiojen ja sunnien yhteiselo on sekin tehty mahdottomaksi ulkovaltojen rahoittaman politiikan avulla. Nuoruuteni Irak ja varsinkin se Irak, jossa äitini kasvoi, oli hyvin paljon liberaalimpi kuin se on tänä päivänä. Se unohdetaan julkisissa keskusteluissa hyvin usein. Jos Irak olisi edelleen sellainen kuin se oli ennen sotia, asuisin siellä edelleen.   

Miten mediassa luotu kuva islamista tai muslimeista vastaa sitä todellisuutta, jonka ympäröimänä itse kasvoit? 

Media ei esitä sitä moninaisuutta, joka oli minulle jokapäiväistä. Shiiat ja sunnit esitetään nykyään hyvin vastakkaisesti, mikä ehkä johtuu nykymaailman poliittisesta tilanteesta ja erinäisistä poliittisista intresseistä. Yhtäläisyyksistä ja esim. kristinuskon ja islamin pitkään jatkuneesta rauhallisesta yhteiselosta puhutaan vähemmän. Nuoruudessani tunsin kuitenkin myös sellaisia muslimeja, jotka olivat hyvin kristinuskon vastaisia. He kokivat kristinuskon vääräuskoisuutena ja siksi myös syynä päätyä helvettiin. Väite on kuitenkin perusteeton. Islam ei opeta mitään sellaista. Olen onnellinen, että sain kasvaa kodissa, jossa kaikkien tasavertaisuus ja kunnioitus koettiin yhtenä islamin keskeisimpänä opetuksena. 

Koetko olevasi osa Suomen muslimiyhteisöjä? 

Olen muslimi, ja osa ystävistäni on myös muslimeja, joten siinä mielessä kyllä. Toisin sanoen olen osa muslimiyhteisöä, koska olen muslimi. En kuitenkaan koe sellaisia uskonnollisia ryhmiä, joissa keskustelu keskittyy toisten uskonnollisen elämän kontrollointiin tai tarkkailuun, kovinkaan samaistuttaviksi. Kun tapaan toisen muslimin, en aloita keskustelua kyselemällä, paastoaako hän vaiko ei tai rukoileeko hän vaiko ei. Se on jokaisen oma asia. Se ei myöskään kuulu minulle. Tärkeämpää olisi keskittyä toisen kohtaamiseen juuri sellaisena kuin hän on. Omalla uskonnolla pätemisestä tai uskovaisten keskinäisestä kilpailusta voisi jo luopua muutenkin. Se ei auta ketään. 

Miten kannustaisit sellaista henkilöä, joka kokee oman queeriyden ja muslimiuden yhdistämisen vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi?

Ihmisen hyvyys tai suhde Jumalaan ei liity hänen seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen tai sukupuolen ilmaisuun. Ole oma itsesi ja tykkää itsestäsi. Heille, joilla on ongelma toisen henkilön seksuaalisuuden, sukupuolen tai vapaan uskon kanssa, haluan sanoa yhden asian: uskoon liittyvän kiihkoilun ja pätemisen sijaan (oli teidän uskonto mikä tahansa), katsokaa peiliin ja keskittykää omaan henkiseen kasvuunne.

Mitä mieltä olet queeriyden näkyvyydestä arabiankielisissä elokuvissa?

Arabiankielisissä elokuvissa queer-hahmot esitetään eri tavalla kuin länsimaissa – jos ja kun heitä näkyy. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö hahmoja olisi koskaan ollut. Päinvastoin, heitä on ollut aina, niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin. Pitää myös osata lukea sitä tarinaa, jota yritetään kertoa. Pitää osata tunnistaa nyanssit. On kuitenkin totta, että lännessä tunnistettavia ”avoimesti” homo– tai lesbohahmoja näkyy arabiankielisissä elokuvissa vähemmän, mutta ajatus siitä, että länsimaisissa elokuvissa queer-hahmot esitettäisiin jotenkin paremmin, on myytti. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että länsimainen elokuva tappaa lähes kaikki queerit hahmonsa tavalla tai toisella. Arabiankielisten elokuvien ongelma on lhbtiq-henkilöiden näkymättömyys ja uskonnollinen propaganda. Länsimaisten elokuvien ongelma on taas näkyvä homofobisuus ja lhbtiq-henkilöihin kohdistuva suora väkivalta. 

Millaisia neuvoja antaisit 15 -vuotiaalle itsellesi?

Ole rohkeampi ja itsenäisempi. Älä myötäile normeja vain ja ainoastaan miellyttääksesi muita. Uskalla olla itsenäinen ja uskalla päättää omaan elämääsi liittyvistä asioistasi itse. 

Mistä unelmoit tällä hetkellä?

Haluaisin matkustaa maailman ympäri mieheni kanssa.

Teksti ja kuvat: Mire Mroué