Q&A: NADIIFO

”Kun luovuin islamista, en luopunut vain jostain traditiosta, vaan luovuin koko uskonnosta ja myöskin Jumalasta. Kuten on jo selvää, islam on ollut merkittävä osa elämääni monen vuoden ajan, ja siksi identifioidun mieluummin ex-muslimiksi kuin ateistiksi.”

Kerro, kuka olet.

Olen Nadi tai siis Nadiifo. Olen syntynyt Helsingissä ja myöskin asunut täällä aina. 

Millainen suhde sinulla on islamiin? 

Olen kasvanut hyvin monikulttuurisessa helsinkiläisessä muslimiperheessä. Äitini on suomalaistaustainen ja isäni somalialaistaustainen. Molemmat vanhemmistani ovat muslimeita, mutta isäni on konservatiivisempi kuin äitini. Esimerkiksi isälleni patriarkaalinen islamin tulkinta on itsestäänselvyys, kun taas äidilleni se ei ole sitä. Määrittelisin isäni jopa ultrakonservatiiviksi. Äitini on taas ”maltillisempi”, vaikka en nyt tiedä, onko hän aina maltillinen. Olen siis kasvanut kahden erilaisen islamin tulkinnan keskellä tai niiden ympäröimänä. 

Teet eron konservatiivisen ja ”maltillisemman” uskontulkinnan välillä. Mitä tarkoitat ilmaisulla ”maltillinen”?

Käytin kyseistä ilmaisua vain verratakseni äitini uskon tulkintaa isäni tulkintaan. Äitini tulkinta on maltillisempi kuin isäni tulkinta. En tällä kuitenkaan tarkoita, että äitini olisi ”maltillinen muslimi”, mitä ikinä se tarkoittaakin. Tiivistetysti isäni on erittäin lakikeskeinen ja seuraa kaikkia uskon harjoittamiseen liittyviä lakeja hyvinkin tarkasti. Hän on esimerkiksi hyvin tarkka siitä, miten naisten tulee pukeutua, käyttäytyä ja missä tiloissa eri sukupuolet voivat tai saavat olla. Äitini on taas sääntöjen suhteen joustavampi ja myöskin ymmärtäväisempi uskon tulkintojen moninaisuuden suhteen. Toisaalta äitini kuitenkin hyväksyy isäni perheen päänä ja siten myös ”viimeisen sanan antajana”, mikä taas tukee patriarkaalisia perinteitä ja niiden mukaista tulkintaa islamista. 

Yleisesti ottaen en edes pidä ilmaisusta ”maltillinen muslimi” tai ”maltillinen islamin tulkinta”, koska sana ”maltillisuus” halutaan aina yhdistää progressiivisuuteen, vaikkei niin edes olisi. Itse en koskaan kutsuisi lhbtiq-inklusiivisia muslimeita maltillisiksi, ja kaikki tuntemani lhbtiq-inklusiiviset muslimit eivät kutsuisi itseään siksi myöskään. He ovat muslimeita. Mediassa jako ”maltillisiin muslimeihin” ja ”muslimeihin” on sen sijaan esillä hyvinkin usein, ja kontekstista päätellen jälkimmäisellä viitataan useimmiten konservatiivisiin muslimeihin. Jostakin syytä kyseiset muslimit eivät kuitenkaan tarvitse lisämäärittelyä tai etuliitteitä, koska heidän oletetaan olevan niitä ”oikeita” muslimeita. Saman ajattelun mukaisesti kaikki muut etuliitteellä varustetut muslimit ovat lähinnä jotain ekstraa, jotka taas tarvitsevat lisämäärittelyä. 

Onko suhteesi islamiin muuttunut elämäsi aikana, ja jos on, miten? 

Nuorempana uskonto oli olennainen osa arkeani. Opiskelin koraanikoulussa ja osallistuin useisiin islamilaisiin tapahtumiin. Kävin myös säännöllisesti moskeijassa tai paremminkin rukoushuoneella. Elin vuosia hyvin uskovaista elämää. Näin ei kuitenkaan ole enää, ja olen myös jättänyt islamin. Olen siis ex-muslimi. Toisin sanoen suhteeni islamiin on muuttunut kaikin puolin. Esimerkiksi suhteeni Jumalaan on nykyään hyvinkin ristiriitainen. 

Islam on kuitenkin ollut yksi minua eniten määrittävimmistä tekijöistä elämässäni ja vaikuttanut vuosien ajan kaikkeen siihen, mitä olin tai paremminkin sain olla. Menneisyydessäni uskonto rajoitti minua paljon tehden myös itseni näköisen elämän elämisen mahdottomaksi. Tasavertaisuuspuheista huolimatta uskontoa on useammin käytetty minua vastaan kuin minun tukemiseeni. Tämän lisäksi se, mitä islamin harjoittaminen oli, määriteltiin useimmiten puolestani. Määrittelyn tekivät aina miehet, jotka myös odottivat, että elän heidän määritelmiensä mukaan. Somaliyhteisön sisällä naisena elämistä ja siten myös minua on aina pyritty kontrolloimaan. Koen myös, että samaisen yhteisön sisällä minua ei koskaan nähty yksilönä tai minuna, vaan ainoastaan sukupuoleni kautta. Uskonyhteisössäni olin aina vain naisuskovainen, enkä koskaan uskovainen. Olin naisuskovainen, jonka kuului noudattaa naisille kuuluvia sääntöjä, jotka jotkut miehet olivat joskus kirjoittaneet. 

Nuorena usein toivoin, että kaikkia uskovia oltaisiin kohdeltu yhdenvertaisesti aivan kuten islamin mukaan kuuluisi. Paljon puhuttu uskovaisten tasavertaisuus Jumalan edessä ei kuitenkaan toteutunut käytännössä tai omassa elämässäni – päinvastoin. Siitä syystä suhteeni islamiin ei ole yksi parhaista. Se on toksinen suhde – ehkä koska suurin osa uskontoon liittyvistä kokemuksistani ovat olleet rajoittavia ja toiseuttavia, mistä taas voin kiittää monia mieshahmoja elämässäni, vaikkakin misogyniaa toteuttivat myös naiset.

Islamin harjoittamisen ei kuitenkaan tarvitsisi olla vain rajoittavaa ja tarkkaan saneltua. Se voisi olla hyvinkin positiivinen asia monin eri tavoin. Omissa kokemuksissani uskonto on kuitenkin ollut lähinnä rajoittavaa, ja osa kokemuksistani ovat olleet traumatisoivia. Vihasin käydä koraanikoulussa, koska kaikki oli niin tarkkaa ja kontrolloitua. Kaikkea tekemääni tai lukemaani valvottiin, ja jos tein virheen, siitä huomautettiin. Minua myös ärsytti jo silloin, että esim. luokkahuoneen istumapaikat ja rukoustilat määrittyivät henkilön oletetun sukupuoleni mukaan. Tilat olivat myös tarkoin jaettuja binäärisen sukupuolikäsityksen mukaan. Tyttöjen ja naisten tilat olivat aina merkittävästi pienemmät kuin poikien ja miesten tilat. Naisten tarpeet huomioitiin aina heikommin, ja sama ongelma oli olemassa useassa käymässäni moskeijassa. Todellisuudessa kyseiset tilat eivät olleet minulle vaan cis-heteronormatiivisen miehen mielikuvalle siitä, millainen naisuskovainen on tai kuuluisi olla. 

Millainen oli menneisyytesi Jumala?

Lapsuudessani ja nuoruudessani Jumala oli hyvin pelottava asia, ja meitä muistutettiin pelkäämään Jumalaa jatkuvasti. Uskonopetusten keskiössä ei ollut Jumalan tunteminen vaan Jumalan pelkääminen. Koraanikoulussa tai moskeijassa kuulemani puheet armollisesta ja rakastavasta Jumalasta olivat jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa, että Jumalaa pelkäävää ihmistä pidettiin opetusten mukaan ideaalina. Jumalan sanottiin olevan armollinen, mutta samaan aikaan tuli päivittäin miettiä mahdollisia syntejä ja pelätä helvettiä. Minua myös muistutettiin olkapäilläni istuvista enkeleistä, jotka kirjoittavat kaikki syntini muistiin. Ajatus niistä oli todella pelottava. Lapsena kävin usein nukkumaan peläten, että ei-muslimit isovanhempani joutuisivat helvettiin, koska saamieni opetusten mukaan Allah ei hyväksy muita uskontoja.

Olin ehkä herkkä lapsi, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kyseiset uskonopetukset olivat hengellistä väkivaltaa, jonka vuoksi elin jatkuvassa pelossa. Uskonnollisilla tv-kanavoilla näytetyt animaatiot helvetistä vahvistivat mielikuviani pelottavasta Jumalasta entisestään, ja jostain syystä näin niitä lapsuudessani usein. Kyseessä oli siis ”lasten ohjelma”, joissa havainnollistettiin, kuinka syntiset palavat helvetissä. On mielenkiintoista, miksi vain helvetin kaltaisia järkyttävyyksiä on lupa kuvittaa, mutta muussa tapauksessa kaiken elollisen kuvaamista pidetään syntinä. Miksi meille ei näytetty ohjelmia positiivisin attribuutein kuvatusta Jumalasta? Itse olisin katsonut sellaisia lastenohjelmia todella mielelläni helvettianimaatioiden sijaan. 

Mihin mainitsemasi pelottavat kuvaukset helvetistä tai Jumalasta perustuivat?

Suurin osa niistä oli opettajien omia kuvauksia, ei siis suoria otteita Koraanista. Koraanikoulussa meitä opetettiin lukemaan arabian kieltä ääneen, ei niinkään ymmärtämään kyseistä kieltä ja sen nyansseja. Toisin sanoen keskityttiin Koraanin resitoimiseen, ei resitoidun tekstin syvälliseen ymmärtämiseen tai kielioppiin. Tästä johtuen suurin osa saamastamme tiedosta suodattui aina opettajan välikäden kautta.  Haluan kuitenkin täsmentää, etteivät kaikki kuvaukset Jumalasta olleet aina negatiivisia, mutta suurin osa niistä oli, ja sitä suurinta osaa on vaikea sivuuttaa. Koraania ei koskaan kannustettu tulkitsemaan itse, saati sitten pohtimaan kriittisesti.  Jälkeen päin olen onneksi tehnyt niin ja tehnyt sen mukaiset päätelmäni. 

Onko sinulla uskoon liittyviä positiivisia muistoja, ja jos on, millaisia? 

Uskovaisaikoina Jumala oli jonkinlainen voimavara ja turvan tuoja, mutta se samainen voiman antaja oli myös voimieni viejä. Jumalsuhteeni ei siis ole ollut yksiselitteinen koskaan. Kaikesta huolimatta koen myös, että iso osa siitä, kuka olen tänään, on silti islamilaisen kasvatukseni ansiota. Mieleeni on jäänyt muutama hyväkin opetus, vaikka suurin osa opetuksista eivät olleet niitä. Meille esimerkiksi puhuttiin paljon empaattisen yhteisöllisyyden tärkeydestä, naapureita tuli aina kohdella hyvin ja paskanpuhuminen tai juoruilu ei ollut sallittua. Aikeiden tai tekojen motiivit tulisivat aina olla vilpittömät. Se oli myös jotain, mistä meitä muistutettiin usein. Valitettavasti positiivisten opetusten olemassaolo ei poista negatiivisten vaikutusta. Olen silti iloinen, että uskontoon liitettiin myös niitä hyviäkin asioita. 

Määrittelet itsesi ex-muslimiksi. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Se tarkoittaa sitä, että olen menettänyt uskoni ja luopunut islamista. Uskoin ennen Allahiin, mutta en enää. Kun luovuin islamista, en luopunut vain jostain traditiosta, vaan luovuin koko uskonnosta ja myöskin Jumalasta. Kuten on jo selvää, islam on ollut merkittävä osa elämääni monen vuoden ajan, ja siksi identifioidun mieluummin ex-muslimiksi kuin ateistiksi. Jos kutsuisin itseäni vain ateistiksi, tekisin islamilaisen historiani tai menneen muslimiuteni näkymättömäksi. Muslimiuteni on vaikuttanut minuun paljon, ja siksi haluan sen olevan näkyvää. Käyttäessäni ex-muslimi-termiä haluan myös normalisoida sen tosiasian, että myös muslimit voivat luopua uskosta – aivan kuten muidenkin uskontoryhmien edustajat. Sitä tapahtuu ja sen pitäisi myös olla ongelmatonta ja ennen kaikkea vaaratonta, mitä se ei vielä ole. Yhteisöstä riippuen uskosta luopuminen tai siitä avoimesti puhuminen voi olla joskus jopa hengenvaarallista ja minimissään sen myötä voi päätyä menettämään kasvonsa. Konservatiivisissa ja kontrollikeskeisissä yhteisöissä uskosta luopuminen on hyvin vahva tabu, ja uskoon liittyvien tabujen murtajiin suhtaudutaan harvemmin hyväksyvästi. 

Puhuessani ex-muslimiudestani julkisesti käytän itsestäni usein termiä murtada مرتدة eli apostaatti tai ”luopio”, koska sitä sanaa on käytetty minusta halventavasti. Käytän sitä tietysti ironisesti, ja termin käytön voi myös ymmärtää haukkumasanan takaisin ottamisena. Oli mitä oli, käytän kyseistä kuvausta näyttääkseni, että uskosta luopuminen ei ole huono asia, ja sen tulisi olla jokaisen oikeus. Se on myös tapani sanoa, että olen ylpeästi sitä, mitä olen. Asiasta puhuminen julkisesti ja vieläpä omilla kasvoillani on ollut joillekin hyvinkin shokeeraavaa, koska monen mielestä meitä uskosta luopuneita ex-muslimeita ei tulisi edes olla olemassa – varsinkin, jos kysyt heiltä, jotka haluavat ylläpitää täydellisen ja ongelmattoman islamin illuusiota. Itse kasvoin yhteisössä, joka oli sellaisen illuusion ympäröimä. Islam, josta meille kerrottiin, oli vain ja ainoastaan täydellinen ja pysyvä elementti jokaisen muslimin elämässä. Miksi kukaan luopuisi täydellisestä uskonnosta? 

Kun kuulin ilmaisun ”ex-muslimi” ensimmäisen kerran, minun oli hyvin vaikea uskoa ja käsittää sitä. Ajatus siitä, että minä tai joku muu muslimiksi syntynyt voisi päättää olla muuta kuin muslimi, tuntui täysin mahdottomalta. En ollut koskaan edes ajatellut muuta vaihtoehtoa – ehkä koska kasvoin perheessä, jossa uskonto ymmärrettiin elämän ytimenä. Uskonyhteisöni ja perheeni mukaan elämän päätarkoitus on valmistautua kuoleman jälkeiseen elämään. Tietyssä mielessä olemme olemassa vain ja ainoastaan tuonpuoleista varten, ja siksi esim. syntien tarkkailu on tärkeää. Toisin sanoen tämä elämä on merkityksellistä vain siksi, että meidät tuomitaan tuonpuoleisessa tässä elämässä tehtyjen tekojen perusteella. 

Tuonpuoleinen elämä on ikuinen, kun taas tämä elämä on väliaikainen ja siksi myös vähemmän arvokas. Koska tuonpuoleiseen pääsy oli kaiken elämän tarkoitus, hengellinen kontrolli perusteltiin usein sillä, että haluttiin esim. ”varmistaa” parempi kohtalo kuoleman jälkeisessä elämässä. Meitä kontrolloitiin ”meidän parasta” ajatellen, ja tietysti se, mikä oli meille parasta, määriteltiin useimmiten puolestamme. Kun keskustelin kerran aviorikoksesta tai avioliiton ulkopuolisesta seksistä (zina) seuraavista rangaistuksista, ne perusteltiin vain toteamalla, että tässä elämässä kärsitty tuomio keventää tuonpuoleisessa annettavaa tuomiota. End of story. 

Mikä sai sinut kyseenalaistamaan uskonopetuksia?

Sanoisin, että opetusten mieskeskeisyys, naisvastaisuus, ja yleisesti sukupuolinormatiivisuus olivat ehkä niitä suurimpia syitä, jotka saivat minut ajan kanssa kyseenalaistamaan kaikkea opittua. Opetuksissa kuvattu Jumala oli aina mieskeskeinen tai monin tavoin miehen kaltainen, ja se turhautti minua hyvin paljon. Kaikki uskonnonopettajat olivat (cis-het) miehiä, ja sen myötä kaikkea käsiteltiin vain ja ainoastaan heidän näkökulmastaan. Jos Jumala on olemassa, niin se ei ole sukupuolinormiemme mukainen tai miehen kaltainen. Islamin ydinopetusten mukaan Jumala on ihmisbiologian ja mielemme asettamien rajojen ulkopuolella, mutta se ei aina välittynyt uskonyhteisöni suosimissa opetuksissa.

Esimerkiksi uskonopetuksien mukainen naiseuden muotti oli hyvin ahdas ja toiseuttava. Yleisesti ottaen naiseus ja sukupuoli ymmärrettiin hyvin cis-heteronormatiivisesti, ja seksuaalisuutta ei myöskään koskaan käsitelty mitenkään muuten kuin lisääntymismielessä tai yksinomaan miesten mielihyvää ajatellen. Muistan vain kerran kuulleeni naisen luennoivan moskeijassa. Muuten meitä opettivat vain ja ainoastaan miehet, jotka kertoivat ”tietäen”, mitä naisten kuului tehdä kehoillaan. Moninaisuudelle ei ollut tilaa, eikä sitä edes oikein ymmärretty. Yhteisön normien mukainen ”todellinen” nainen pyrkii olemaan äiti ja sitä kautta kunnon uskovainen. Menemällä naimisiin nainen täyttää puolet uskonnon vaatimuksista.

Mielivaltaisten sääntöjen keksiminen muiden kuin miesten elämän rajaamiseksi oli yleistä yhteisöni sisällä. Esimerkiksi naisten kuukautiset nähtiin esteenä uskonnollisiin menoihin osallistumiselle. Yleinen ajatus yhteisössäni oli se, että nainen on epärationaalinen ”ylitunteellinen olento” ja siksi myös kyvytön olemaan yhtä rationaalinen kuin mies. Järkiperustaisen ajattelun puute nähtiin johtuvan mm. kuukautisista. Vaikka uskonyhteisöni olikin hyvin mieskeskeinen ja opetus miesten hallinnoimaa, haluan kuitenkin sanoa, että misogynistisiä toimintamalleja toistivat myös naiset. Se taas vaikutti siihen, että monet miehet perustelivat naisvastaisia käytänteitä sillä, että osa naisista hyväksyivät ne myös. 

Mikä sai sinut lopulta jättämään islamin?

Ollessani pieni ihmettelin usein, miksi minun piti rukoilla isäni ja veljeni takana, ja käydessäni moskeijassa mietin aina, miksi naisilla on merkittävästi pienemmät tilat moskeijoissa kuin miehillä. Miksi miehet menevät sisään pääovesta ja naiset sivuovesta? Miksi nainen ei voi olla imaami? Miksi nainen ei voi johtaa rukousta? Miksi naisella ei ole samat oikeudet avioliitossa kuin miehellä? Miksi moniavioisuus on vain miesten oikeus? Miksi musliminainen ei voi mennä muun kuin muslimin kanssa naimisiin, mutta mies voi? 

Nämä kysymykset ovat vain muutamia esimerkkejä siitä epätasa-arvosta, jota koin. Mieskeskeiseen ja mm. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivään Jumalaan uskominen tuntui arvojeni vastaiselta ja jopa petolliselta. Muistan usein miettineeni, miksi rajaton Jumala, joka on ihmisen ymmärryksen ulkopuolella, esitettiin uskonopetuksissa silti hyvin rajallisena tai ”ahdasmielisenä”, kuten ihminen. 

Miksi jätin islamin? Minulla on paljon huonoja kokemuksia, jotka liittyvät elämääni uskovaisena, ja monet niistä kokemuksista liittyvät jo mainitsemaani naisvastaisuuteen, jota koin useimmissa tuntemissani muslimiyhteisöissä. Moskeijoissa misogynia tuntui olevan täysin normalisoitua. Todellisuudessa islamista luopuminen on kuitenkin monimutkainen asia, ja omalla kohdallani siihen on vaikuttanut monta tekijää. Toiseuttavien uskonopetusten sekä yhteisön sisäisen sukupuolinormatiivisuuden kyseenalaistaminen olivat islamista luopumisen alku. Kriittisyys opetuksia kohtaan johti ajan kanssa siihen, että aloin kyseenalaistamaan kaikkea uskontooni liittyvää, mikä taas johti lopulta siihen, että luovuin islamista kokonaan. En vain enää kokenut tarvetta Jumalalle ylipäänsä. Tämän lisäksi luonnontieteellisestä näkökulmasta katsottuna Jumalaan uskominen alkoi tuntua mahdottomalta. 

Islam, jonka ympäröimänä kasvoin, oli hyvin lakikeskeinen. En myöskään enää halunnut saneltuja sääntöjä ohjaamaan elämääni, kokemaan merkityksellisyyttä tai elämään täyttä elämää. Todellisuudessahan uskonto vähensi elämäni merkityksellisyyttä painottamalla tuonpuoleisen merkitystä ylitse tässä ja täällä eletyn elämän. Luovuin islamista, koska en halunnut enää rajata itseäni tai elämääni. Minulla on paljon läheisiä, jotka rajoittavat itseään sekä seksuaalisuuttaan, koska eivät halua elää ”syntistä elämää” peläten, ettei Jumala hyväksy heitä tuonpuoleisessa. Mikäli meillä on vain yksi elämä, ajatus oman elämän rajoittamisesta tai itsensä kieltämisestä toksisen jumalakäsityksen vuoksi, on todella surullinen. 

Onko usko muuhun kuin patriarkaaliseen Jumalaan mahdollista islamissa? 

On se mahdollista, mutta ei omalla kohdallani. En enää usko Jumalaan millään tavoin. Ollessani vielä uskovainen yritin kuitenkin uskoa toisenlaiseen Jumalaan, joka olisi rakastava, armollinen ja positiivinen, mutta sekin alkoi tuntua mahdottomalta. Yritin kyllä, mutta minusta alkoi tuntumaan, etten ollut rehellinen itselleni. Ehkä se osittain johtui kasvatuksestani ja siitä Jumalasta, josta minulle on kerrottu lapsuudestani saakka. En kuitenkaan sano, etteikö sellaiseen Jumalaan uskominen olisi mahdollista jollekin toiselle. 

Olen myös sitä mieltä, että on olemassa monta islamia. Jotkut esimerkiksi uskovat vain Koraaniin luopuen samalla suullisen perimätiedon roolista islamin määrittäjänä. Jotkut taas uskovat vain tiettyihin haditheihin, kun taas toiset pitävät niitä väärinä. On myös paljon feministisiä tulkintoja islamista, jotka haastavat patriarkaalista näkemystä islamista. 

Koraani on runollinen ja monitulkintainen teos, ja sitä voi lukea monin eri tavoin. Siitä huolimatta jotkut pyrkivät tulkitsemaan Koraania kirjaimellisesti. Itse ajattelen sen olevan mahdotonta juuri Koraanin monitulkintaisuuden vuoksi. Se on myöskin ongelmallista ottaen huomioon mm. Koraanin syntyaikoina vallinneen misogynian, mikä vaikutti myös Koraaniin. Toisin sanoen, jos tulkitsee Koraania kirjaimellisesti, on mielestäni mahdotonta välttyä misogynialta. Naisilla ei ollut perusoikeuksia silloin – tosin ei aina nykyäänkään. Vaikka sanotaankin, että islam paransi naisten oikeuksia, se parannus ei kuitenkaan poistanut naisvastaista sisältöä Koraanista tai perinteistä yleisesti. Esimerkiksi Koraanin jakeet 2:223, 2:228, 4:11, 4:34 ja 24:31 ovat kyseenalaisia myös täydessä kontekstissaan.

On myös hyvä muistaa, että feministiset ja progressiiviset tulkinnat ovat ikävä kyllä marginaalissa, eikä niillä tule valkopestä niitä laajoja ongelmia, joita islamin nimissä esiintyy. Ne tulkinnat eivät useimmiten heijastu elettyyn todellisuuteen, sillä enemmistö muslimeista, kuten myös kaikki sunnilaiset lakikoulukunnat, ovat konservatiivisia. Itseäni turhauttaa, kun puhun islamin piirissä tapahtuvista ongelmista, ja ne syrjäytetään vetoamalla omaan ideaaliin siitä, mitä islamin harjoittamisen tulisi olla. Antipatriarkaalinen Jumala vaatii radikaalia uudelleentulkintaa, tietoista vallassa olevista instituutioista irtautumista ja keskittymistä omaan uskoon ja omaan jumalsuhteeseen. Niin kauan kuin seuraa nykyisellään vallassa olevia tulkintoja, on tuomittu ylläpitämään miesten yksinvaltiutta yhteiskunnassa.

En silti ajattele, että usko antipatriarkaaliseen Jumalaan olisi ristiriidassa Islamin opetusten kanssa, vaikka enemmistö olisikin monella tapaa eri mieltä. Riippuu siitä, miten asiaa tulkitsee ja mistä sanoutuu irti. Enemmistön näkemys ei ole yhtä kuin se oikea näkemys, tulkinta tai totuus. Joskus enemmistö ihmisistä oli rasisteja, ja on selvää, ettei se näkemys ollut millään tavoin oikein. Enemmistön tulkinta liittyy enemmänkin valtaan ja vallankäyttöön, ei oikeuteen tai totuuteen. 

Millainen on patriarkaalisuuden ylittävä Jumala?

Jumala, joka ei aseta uskovia eri asemaan heidän sukupuolensa perusteella. Samat säännöt ja oikeudet tulisi koskea kaikkia sukupuolia. Nykykäytäntöjen mukaan eri sukupuolet eivät ole yhdenvertaisessa asemassa, ja sen annetaan jatkua Jumalan nimissä.  Esimerkiksi nainen on ”syntinen”, jos ei käytä huivia, mutta miehen ei tarvitse edes miettiä itsensä peittämistä. Jos synnistä tekee synnin vain tekijän sukupuoli, niin ihmiset eivät ole tasa-arvoisia edes sielullisesti. Patriarkaalisuuden ylittävä Jumala ei sukupuolita syntejä esim. tuomitsemalla tietynlaisen pukeutumisen vain tietyn sukupuolen kohdalla. Se on Jumala, joka ei aseta rajoja ja vaatimuksia, jotka perustuvat niinkin triviaaleihin asioihin kuin sukupuoli. Toisin sanoen patriarkaalisuuden ylittävä Jumala ei toimi tai ilmene vain ihmisen käsittämien tai määrittelemien sukupuolien rajoissa.

Millaiselta Helsingin sateenkaariyhteisöt näyttäytyvät sinulle

Vähemmistöjen vähemmistöt eivät ole edustettuina tarpeeksi. Esimerkiksi uskonnollisten vähemmistöjen representaatiota ei ole riittävästi.  Se on se päällimmäinen tunne, joka on myös vähentänyt samaistumisen tunnettani vuosien aikana. Nuorena minua olisi varmasti auttanut se, että olisin nähnyt mediassa muita kuin valkoisia sateenkaarilippua heiluttavia ihmisiä. Sen sijaan koin pitkään, etten ole osa sateenkaariyhteisöä, enkä tule koskaan olemaan, koska en nähnyt itseäni yhteisön joukossa. Missä ovat kaikki kaltaiseni ihmiset? Koen edelleen, että lhbtiq-ihmisistä puhutaan usein pintapuolisesti ja yleistävästi. Meitä muslimitaustaisia tai muita, jotka asettuvat tavalla tai toisella vähemmistön vähemmistöön, ei usein osallisteta keskusteluun ollenkaan. Miksi puhuja on aina joku muu kuin me? Toivoisin enemmän kiihkotonta keskustelua ja enemmän sellaisia puhujia, jotka voivat puhua omista kokemuksista toisten oletettujen kokemuksien sijaan. 

Toki syyt siihen, miksi esim. queermuslimit eivät ole aina näkyvillä tai puhumassa, liittyvät myös turvattomuuteen, johon taas vaikuttaa monta asiaa. Siksi on tärkeää, että mahdollistetaan tilat, ympäristöt ja yhteisöt, joissa meidän on hyvä olla. 

Millaisiin yhteisöihin tunnet kuuluvasi? 

Ex-muslimina olen pyrkinyt löytämään muista ex-muslimeista koostuvia yhteisöjä Suomessa. Olen myös itse halunnut luoda sellaista tilaa, jossa näistä asioista saa ja voi puhua turvallisesti. Siksi olenkin tehnyt ex-muslimiuteni näkyväksi ja haluan olla tavoitettavissa kaikille niille, jotka miettivät islamista luopumista tai ovat jo niin tehneet ja kaipaavat yhteisöä ympärilleen. 

Onko sinulla esikuvia, jotka inspiroivat sinua, ja jos on, keitä he ovat? 

Jos totta puhutaan, niin ei varmaankaan ole. Olen ylpeä itsestäni ja siitä, että olen selvinnyt tähän asti elämässäni ja että olen ylipäänsä elossa. En koe tarvitsevani esikuvia, mutta minua inspiroi jokainen ihminen, joka haastaa tätä systeemiä, joka on joltain osin luotu sortamaan eri tavoin. Näihin ihmisiin lukeutuvat muslimitaustaiset naiset, jotka haastavat yhteisöjensä normistoa, queermuslimit, ex-muslimit sekä monet muut, joiden pelkkä olemassaolo on yhä provosoiva kannanotto valtaa pitäville. 

Miten mediassa esitetty kuva muslimeista vastaa sitä todellisuutta, jonka ympäröimänä itse kasvoit? 

Media esittää vain osia totuudesta, ja nekin usein muotoillaan väritetysti. Suomen mediassa muslimeita edustaa yksi tai kaksi tyyppiä, jotka todellisuudessa edustavat vain muutamia ryhmiä muslimien moninaisuuden sijaan. Omat ajatukseni eivät esimerkiksi ole olleet edustettuina millään tavoin.

Mistä islamiin liittyvistä asioista haluaisit puhuttavan julkisuudessa enemmän? 

Haluaisin ensinnäkin, että islamin monitulkintaisuudesta puhuttaisiin enemmän. Islam on eri asioita eri ihmisille, ja yksi narratiivi ei edusta meitä kaikkia. Haluaisin myös, että islamista luopumisesta puhuttaisiin enemmän ja että siitä puhuminen normalisoitaisiin. Se on olemassa oleva asia, ja on paljon muslimeita, jotka ovat luopuneet uskostaan ja eivätkä halua olla osa islamilaista uskonyhteisöään enää. Se on täysin ok. Toivoisin myös, että mediassa esiintyvät ”islamin äänitorvet” edustaisivat muslimien todellista moninaisuutta eivätkä vain hyvin konservatiivisia sunnimuslimeita. Islamia käsittelevien ohjelmien ei tarvitsisi aina olla ongelmallisia oikeusväittelyjä, joita valtaväestö seuraa kuin viihdettä meidän oikeuksien kustannuksella. Moninaisempi visio muslimeista tulisi olla median keskiössä. Toivoisin, että muslimeista, islamista ja islamin jättämisestä voisi puhua rakentavammin ja enemmän.

Millaisia muutoksia toivoisit tapahtuvan itsellesi läheisissä muslimiyhteisöissä? 

Toivoisin, että LHBTIQ-muslimeista puhuttaisiin tavalla, joka edistäisi inklusiivisuutta poissulkemisen sijaan. Toivoisin inklusiivisia tiloja ja moskeijoita, jotka olisivat avoinna meille kaikille. Toivoisin, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus ymmärrettäisiin osana jokaisen muslimiyhteisön todellisuutta, eikä vain jonain kaukaisena ulkopuolisena asiana, jota esiintyy ainoastaan muualla. Me olemme osa jokaista yhteisöä. Toivoisin, että näkemys siitä, mitä islam on tai voi olla, laajenisi, ja että edustus- tai johtoasemissa voisi olla kaikkia sukupuolia pelkkien cis-miesten sijaan. Haluaisin nähdä yhtä paljon naisimaameja kuin miesimaameja, mutta ennen kaikkea sellaisia imaameja, joille inklusiivisuus ja yhdenvertaisuuden edistäminen olisivat itsestäänselvyyksiä. Se, että joku imaami sattuu olemaan muu kuin cis-mies, ei takaa yhdenvertaisuutta. Olen esimerkiksi kuullut paljon misogynististä ”shaibaa” moskeijoissa luennoivien naisten suusta. Yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatisi esimerkiksi sukupuoliessentialismista poisoppimista ja ahtaista sukupuolirooleista luopumista. 

Sukupuolisegregoiduista moskeijoista tai rukoushuoneista tulisi luopua ja luoda kaikille avoimet tilat uskon harjoittamiseen. Binäärisen sukupuolikäsityksen perusteella jaetut tilat ylläpitävät eriarvoisuutta ja väistämättä sulkevat osan ihmisistä ulkopuolelle tai jakavat heidät väkisin vääriin tiloihin. Näin voi tapahtua esimerkiksi muunsukupuolisten ja intersukupuolisten henkilöiden kohdalla. Sukupuolirooleilla tai sukupuolilla ei muutenkaan tulisi olla mitään merkitystä moskeijassa. Ihmiset tulisi kohdata tasavertaisesti muslimeina, joka on se kaikkia yhdistävä tekijä. Ja miksi fokus on aina siinä, mitä naisella on päällä, miten nainen käyttäytyy tai missä hän rukoilee? Mikäli naisten sijainti moskeijassa vaikuttaa miesten rukoiluun, niin sehän on miesten ongelma, ei naisten. Sen sijaan, että miehet kontrolloivat naisten moskeijassa olemista, he voisivat laatia uudet säännöt oman käytöksensä parantamiseen. 

Samasta syystä naisia ja heidän pukeutumistaan kontrolloivasta siveellisyyskulttuurista tulisi vihdoin luopua. Meidän kaikkien tulisi voida pukeutua juuri niin kuin haluamme. Naisten oletettujen kehojen jatkuva seksualisoiminen on yleinen ongelma, johon pitäisi puuttua muuten kuin naisia kontrolloimalla. Miksi minun pitäisi peittää kehoni, jos joku mies ei kykene hillitsemään katsettaan? Se on naurettava ja mieskeskeinen ajatus. Ajatus erityislaatuisesta naiskehosta, jota on kaiken lisäksi ”suojeltava” peittämällä, on hyvin misogynistinen, sukupuoliessentalistinen ja myöskin transvastainen. Vastuu miesten ongelmallisesta käytöksestä on vain ja ainoastaan miesten, mutta tuntuu, että heidät on vapautettu siitä. Heihin ei myöskään kohdistu samanlaisia vaatimuksia kontrollin suhteen. Jostain syystä esim. heteromiehet on vapautettu itsereflektiosta ja voivat olla seksuaalisia haluamallaan tavalla, mutta kaikkien muiden tulee olla siveellisiä, pidättäytyä tai hävetä itseään. 

Mitä Pride merkitsee sinulle? 

Pride on minulle monia asioita. Henkilökohtaisella tasolla se merkitsee anteeksipyytelemättömyyttä ja ylpeyttä omasta olemisesta somalitaustaisena biseksuaalina naisena. Pridestä tulee myös mieleen tila, johon en ole aina tuntenut olevani tervetullut. Pride on näyttäytynyt useasti juhlana, johon kaltaisiani ei olla kutsuttu.

Muslimitaustaisille, jotka tulevat vanhoillisista yhteisöistä, Priden viettäminen voi olla vaarallista, turvatonta ja jopa pelottavaa. Meillä ei myöskään ole suomalaisissa lgbtq-piireissä kovin paljoa samaistumispintaa, ja jopa tapahtumissa, jotka on määritelty turvallisiksi tiloiksi, on normaalia kokea tahattomia mikroaggressioita tai suoranaista toiseuttamista. Haluaisin myös valtaväestöön kuuluvien lgbtq-ihmisten ymmärtävän, että mahdollisuus heiluttaa julkisesti sateenkaarilippua pelkäämättä oman terveytensä puolesta, on valtava etuoikeus. Nuorena minua kiellettiin tiukasti menemästä kaupungille Priden aikaan ja muistutettiin, ettei huivipäisiä tyttöjä haluttu nähdä televisiossa niiden lippujen keskellä.  

Haluaisin, että ajatellessani Prideä minulle ei tulisi ensimmäisenä mieleen valkoiset cis-homot, vaan sateenkaaren todellinen kirjo, eli etenkin etnisiin vähemmistöihin kuuluvat drag-taiteilijat, transihmiset, lesbot ja niin monet muut, jotka ovat olleet luomassa kyseistä yhteisöä. 

Ikävä kyllä monilla muslimeilla on sellainen käsitys, että muslimithan eivät ole homoja tai jos ovat, he eivät ole rukoilleet tarpeeksi tai Allah testaa näin heidän uskonsa lujuutta. Muslimeiden yhä oletetaan valitsevan muslimiuden tai queer-identiteetin välillä – ikään kuin ne poissulkisivat toisensa. Todellisuudessa jokaisella ihmisellä on useita päällekkäisiä identiteettejä. 

Lgbtq-muslimit tai muslimitaustaiset lgbtq-henkilöt eivät ole mikään trendi- tai muoti-ilmiö, toisin kuin konservatiiveilla on tapana sanoa. Todellisuudessa meitä on ollut aina, jo islamin syntyajoilta asti.  

Teksti ja kuvat: Mire Mroué